Venetsialaiset – tunnelmallinen kesän päätösjuhla

Elokuinen lämmin iltahämärä. Terassia koristavat kukat, kynttilät ja lyhdyt. Pihalla ja rannan tuntumassa loistavat ulkotulet. On meneillään kesän päätösjuhla. Tällä tunnelmallisella tulen, veden ja valon juhlalla on toinenkin nimi, venetsialaiset. Venetsialaisia juhlitaan elokuussa, virallisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Venetsialaiset, hyvää ruokaa ja juomaa, menu, Opinpuu

Venetsialainen ilta on nimensä mukaisesti peräisin Italian Venetsiasta. Ilta muistuttaa tunnelmaltaan pimeydessä hehkuvia Venetsian kanaaleja. Kanaalit ja niiden varsilla sijaitsevat rakennukset ovat iltaisin kauniisti valaistuja ja pienveneet kulkevat tunnelmallisessa valomeressä.

Tiesitkö muuten, että venetsialaista iltaa on vietetty Suomessakin jo 1800 –1900-luvun vaihteessa, erityisesti rannikkokaupungeissa. Perinne on elänyt vahvimpana Pohjanmaalla, josta juhla on sittemmin levinnyt muualle Suomeen pääasiassa veneily- ja mökkeilykauden ja muutoinkin kesän päätösjuhlana.

Herkullinen juhlamenu pikkunaposteltavista

Hyvä ruoka ja juoma on ollut keskeinen osa venetsialaisia jo niiden alkujuurilta asti. Seuraava ehdotus kesän päätösjuhlan menuksi koostuu pääosin pienistä italialaistyyppisistä sormisyötävistä. Iltaa voi juhlistaa esimerkiksi italialaisella proceccolla tai kotimaisella marjakuohuviinillä.

Venetsialalisten menu, Oliivifocaccia ja tomaatti-mozzarellavarras, Opinpuu
Focaccia ja Caprese

Oliivifocaccia

Italialainen klassikkoleipä focaccia saa makua oliiviöljystä, sormisuolasta, oliiveista ja fenkolinsiemenistä.

Ainekset (6 annosta):

Taikina:

  • 1/4 osa pkt (50g) tuorehiivaa
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl sokeria (taikinaan)
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • ripaus sormisuolaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 prk (300 g) kivettömiä oliiveja
  • 2 rkl sokeria (taikinan pinnalle)
  • 2rkl kokonaisia fenkolinsiemeniä
  • 1 rkl oliiviöljyä

Valmistus:

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, öljy ja suola. Lisää jauhot erissä koko ajan sekoittaen, vaivaa taikinaa työtasolla 10 minuuttia. Nosta kulhoon ja kohota peitettynä tunnin verran.

2. Jaa taikina kahteen palaan, kauli tai painele öljytyin käsin toinen taikinapala leivinpaperin päälle ohueksi kiekoksi.

3. Levitä päälle puolet oliiveista, sokerista ja fenkolista. Käsittele jäljelle jäänyt taikinapala samoin ja nosta kanneksi. Nipistä taikinareunat yhteen.

4. Painele pinnalle loput oliiveista ja lisää sokeri sekä fenkoli. Valuta lopuksi päälle öljy ennen tarjoamista.

Valmistusaika noin 60 min.


Tomaatti-mozzarellavartaat eli Caprese-salaatti

Caprese-salaatti on italialainen ruokalaji, joka on valmistettu tuoreista Mozzarella-juustopalloista, tomaateista ja makeasta basilikasta sekä maustettu yksinkertaisesti suolalla, oliiviöljyllä, ja balsamiviinietikalla.

Ainekset:

  • 2 pss Mozzarella juustopalloja
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • (balsamiviinietikkaa)
  • varrastikut

Valmistus:

1.Laita kirsikkatomaatit ja pienet Mozzarella-juustopallot vartaaksi tikkuihin ja tiputa päälle oliiviöljyä.

2. Laita tarjolle tuoreen basilikan, suolan ja balsamicon kera.


Venetsialaisten menu, Italialainen maistelulautanen, parmankinkkua, salamia, ricottaa

Italialainen maistelulautanen

Maistelulautaselle on koottu lihaisampi vaihtoehto, ilmakuivattua parmankinkkua ja salamia, höysteenä italialaista tuorejuustoa, ricottaa. Vuonankaali tuo lautaselle lempeän pähkinäisen maun ja se on myös kaunis koriste.

Ainekset:

  • Ilmakuivattua parmankinkkua
  • italialaista salamimakkaraa
  • Ricotta tuorejuustoa
  • persikkaa
  • vuonankaalia
  • manteleita
  • pippuria

Valmistus:

1.Asettele salamimakkarasiivut tarjoiluastiaan pohjalle
2. Asettele parmankinkkua ja ricotta-juustoa makkarasiivujen päälle.
3. Koristele persikalla, manteleilla ja vuonankaalilla.
4. Ripottele päälle pippuria.


Venetsialaisten menu, Rapupopperit ja ruskeavoimajoneesi, Opinpuu

Rapupopperit

Rapupopperit tuovat menuun pienen pikantin tuulahduksen itäisiltä mailta. Poppereiden eksoottinen makuvivahde syntyy kookoshiutaleista. Poppereita dipataan ruskeavoimajoneesiin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on herkullista ja vie kielen mennessään.

Ainekset:

  • 1 pussi leivitettyjä katkaravunpyrstöjä (valmispakaste)
  • 1 kananmuna
  • 2 dl kookoshiutaleita

Ruskeavoimajoneesi

  • 75 g voita
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 keltuainen
  • suolaa

Valmistus:

1. Esilämmitä uuni 220C asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla valmiiksi.

2. Sekoita kananmunan rakenne rikki lautasella ja kasta jäiset ravunpyrstöt kananmunassa. Levitä toiselle lautaselle kookoshiutaleet ja paneroi leivitetyt ravunpyrstöt hiutaleissa. Siirrä uunipellille ja paista uunissa rapeaksi noin 20 minuuttia.

3. Kiehauta voi ja pilkottu valkosipuli kattilassa. Siivilöi puhtaan kankaan ja siivilän läpi valkosipuli ja karamellisoitunut hera pois. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa voi ohuena nauhana kaataen, kokoajan voimakkaasti sekoittaen keltuaisten joukkoon. Majoneesi ei emulgoidu eli sakene jos kaadat kaiken voin kerralla keltuaisen joukkoon. Mausta majoneesi suolalla.

4. Nauti rapeat ja herkulliset kookos-rapupopperit ruskeavoimajoneesin kera

Valmistusaika: 35 min (ohje: Rosa Viini&ruoka)


Illanvietto, illanistujaiset, Opinpuu
Photo by Askar Abayev on Pexels.com

Ohjelmalliset iltamat

Kesän päätösjuhlaa voi juhlistaa monin eri tavoin. Suosittuja ovat mm. grillijuhlat ja piknikit. Illanviettoon voidaan järjestää ohjelmaa, kutsua esiintyjiä tai järjestää ohjelmaa itse esimerkiksi erilaisten pelien ja leikkien muodossa. Aikuisten juhlassa voidaan järjestää vaikkapa viininmaistajaiset. Opas viininmaistajaisten järjestämiseen löytyy Opinpuu kaupasta.

Juhlaa on yhtä mukavaa viettää niin sukulaisten tai ystävien seurassa kuin ihan vain itsekseenkin, nauttien kynttilöiden ja lyhtyjen luomasta levollisesta tunnelmasta hämärässä kesäillassa.

mehiläisvahakynttilän kaunis liekki, Opinpuu
Käsintehdyt luonnonmukaiset mehiläisvahakynttilät loistavat kirkkaasti. Mehiläisvahakynttilät ovat 100 % luonnontuote. Kynttilät palavat puhtaasti kauniilla liekillä valuttamatta, eivätkä levitä haitallisia hiukkasia.

Tunnelmallista kesän päätösjuhlaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s