Ideoita pääsiäisen ja vapun viettoon…

Edellisessä ”Heräävän kevään juhlaa” -ajankohtaisartikkelissa sivuttiin jo hiukan pääsiäistä ja pääsiäisen odotusta mm. palmusunnuntain virpomisen ja pääsiäiskoristelujen merkeissä. Ruoka on myös pääsiäisenä keskeisellä sijalla, kuten useimmissa muissakin juhlissa. Tästä ajankohtaisartikkelista löytyy ideoita pääsiäisen ruokapöytään sekä vapun viettoon ja pikkunaposteluun.

Mitä pääsiäisen juhlapöytään?

Monilla meistä on mielessä herkulliset, perinteiset pääsiäisen vakioruoat, jotka vuodesta toiseen tuodaan pöytään; lammas- tai karitsapaistia, pääsiäismunia, uunijuustoa, mämmiä, pashaa, rahkapiirakkaa jne. Perinteiset ja perinteisellä tavalla valmistetut ruoat ovatkin useimpien herkkua ja tuovat mieleen mukavia muistoja aina lapsuudesta saakka.

Lohta Minhin tapaan, Ideoita pääsiäisen ja vapun viettoon. Opinpuu
Lohta Minhon tapaan

IDEA: Lohta uudella tavalla

Jos kuitenkin haluat tuoda pääsiäispöytään jotakin uutta, niin kokeile vaikkapa lohta hieman uudella tavalla. Tämä herkullinen lohiruokaresepti ”Lohta Minhon tapaan” tulee Pohjois-Portugalista. Se on helppo ja nopea valmistaa. Oliiviöljy kastikkeen osana ja pannulla lohen paistorasvana tuo lisää maukkautta ruokaan. Lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi uuni- tai keitetyt kasvikset, peruna eri muodoissaan ja salaatit. Juomaksi sopii kuiva valkoviini esimerkiksi hapokas, sitruksinen ja hennon kermainen portugalilainen Ribeiro Santo Encruzado.

Lohta Minhon tapaan -reseptin ja valmistusta kuvaavan videon löydät Viinihetki – blogista. Reseptin yhteydestä löytyy myös perusteellinen kuvaus edellä mainitusta Encruzado-viinistä.

Jos olet kiinnostunut syvemmin viineistä sekä viinin ja ruoan yhdistämisestä, niin Opinpuun kirjagalleriasta löytyy aivan erityinen e- kirja Portugalin viini- ja ruokakulttuurista.

Suklaa-mämmimousse. Ideoita pääsiäisen ja vapun viettoon. Opinpuu
Suklaa-mämmimousse

IDEA: Mämmiä uudella tavalla

Mämmi on perinneruokalaji, joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mämmi on herkullista perinteisesti nautittuna sokerin ja kerman tai vaniljakastikkeen kera. Mutta miksi ei voisi kokeilla mämmiäkin hiukan toisenlaisessa muodossa – Suklaamämmimoussena. Raikkautta ja keveyttä tähän muutoin melko energiapitoiseen herkulliseen jälkiruokaan antavat mango- ja appelsiinipalat. Seuraavassa ohje:

Suklaa-mämmimousse

Ainekset:

  • 1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 100g taloussuklaata
  • 3 dl mämmiä
  • 1 rkl hienoa sokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • 1 appelsiini
  • 1 tlk mangoa

Valmistus:

1.Vaahdota vaniljakastike
2.Sulata suklaa mikrossa tai kattilassa vesihauteessa
3.Yhdistä vaahto, suklaasula ja mämmi
4.Lisää sokeri ja sitruunamehu
5.Lisää lopuksi pestyn appelsiinin raastettu pintakuori
6.Poista appelsiinista kuori ja kalvot, sekä kuutioi hedelmäliha
7.Kuutioi mango
7.Kokoa jälkiruokamaljoihin kerroksittain mämmivaahtoa, mangoa ja appelsiinia.

Ilmapallot. Ideoita pääsiäisen ja vapun viettoon. Opinpuu

Vappu – kevään karnevaalijuhla

Vappu, 1.5. on kevään juhlapäivä ja kansainvälinen työväen juhlapäivä. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä. Aikoinaan Suomessa vietettiin kevään juhlana helaa eli toukojuhlaa, jolloin pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettiin kokkoja eli helavalkeita. Muinaissuomalaiset polttivat helavalkeita pahojen henkien pois ajamiseksi ja soittivat kelloja. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin. Karja päästettiin ensi kerran laitumelle toukojuhlan aikoihin.  

Nykyaikaiseen vapun juhlintaan kuuluu Suomessa mm. kyläilyt ja kävely kaupungilla. Vappumarssit kuuluvat pääasiassa kaupunkien katukuvaan. Monet aloittavat mökki- ja grillikauden vappuna. Vappuna ja vapunaattona anniskelupaikat ovat erityisesti kesän vieton aloittavien opiskelijoiden valloittamia. Vappuilmapallot, naamarit ja vappuhuiskat ja serpentiini kuuluvat vappuun. Useat orkesterit pitävät vuosittain vapunpäivänä konsertteja. Vappu on iloinen kevään juhla.

Piknik-kori. Ideoita pääsiäisen ja vapun viettoon. Opinpuu

Suomen virallinen piknik-kausi alkaa vapusta

IDEA: Piknikille

Vappuna käydään brunsseilla ja piknikeillä. Vapun herkkuihin kuuluvat perinteisesti sima, munkit, perunasalaatti ja tippaleivät. Piknik on ateria, joka nautitaan mieluiten luonnonkauniissa ympäristössä, kuten puistossa, järven rannalla tai muussa paikassa, joka tarjoaa mielenkiintoisen näkymän.

Piknikille voi ideoida jonkin mielenkiintoisen teeman esim. ainutlaatuisen hieno piknikpaikka, ruokateema, merkkipäivät ym. Seuraavasta Viinihetki-blogin artikkelista löydät perusteelliset ohjeet ja vinkit piknikille; kivoja naposteltavia ja juomaehdotuksia sekä muistilista mukaan otettavista tarvikkeista. Lataa artikkelin lopusta myös maksuton Piknik -vinkit pdf-tiedosto.

Nautinnollisia hetkiä keväisiin juhliin.

Lue myös:

Heräävän kevään juhlaa


Kekri – perinteikäs sadonkorjuujuhla

Miten juhlistaa pimenevää syksyä? No, esimerkiksi juhlimalla sadonkorjuuta hyvä ruoan merkeissä. Kekri on perheiden, ystävien ja yhteisöjen juhla. Kekrijuhlissa tärkeintä on nauttia uuden sadon antimista ja lähiruuasta. Tässä artikkelissa kerrotaan lyhyesti kekrin historiasta ja nykypäivästä. Lisäksi artikkelista löytyy ehdotus sadonkorjuumenuksi

Vihanneksia ja juureksia, pataleipä, Opinpuu
Kun sato on korjattu ja varastoitu, koittaa kekrijuhlan aika.

Kekrijuhla – irtiottoa arjesta

Suomessa kasvukausi on lyhyt. Ennen elettiin omavaraistaloudessa ja oli tärkeää, että maan antimet osattiin säilöä oikein, jotta oli mahdollista selvitä tulevasta talvesta. Kun sato oli korjattu ja varastoitu, karja tuotu laitumilta kotiin ja syysteurastukset tehty, koitti viimein kekri.

Juhlaa kutsuttiin myös nimillä köyri, köyry ja keyri. Juhla juontaa juurensa vuosituhansia vanhasta eurooppalaisesta maatalouskulttuurin perinteestä. Ajallisesti kekriä juhlittiin joustavasti Mikkelinpäivän (29.9.) ja pyhäinpäivän päivän (1.11) välisenä aikana.

Kylissä kukin talo juhlisti kekriä omaan tahtiinsa, kun sadonkorjuu oli saatu päätökseen. Samassa kylässä kekriä voitiin viettää montakin päivää peräkkäin. Myös paikalle sattuneita vieraita sekä vainajia kestittiin oman väen ja palkollisten lisäksi. Kekri oli irtiotto arjesta, johon liittyi myös palkollisten vapaaviikko ja mahdollinen pestipaikan vaihto.

Kekrijuhlissa herkuteltiin ja ylenpalttisella syömisellä pyrittiin takaamaan runsas sato uudelle vuodelle. Kekripöydässä nautittiin lampaanpaistia, juureksia, makkaroita, puuroja ja vellejä sekä tuoretta leipää. Juhliin keitettiin myös viinaa sekä tehtiin olutta. Tulevan viljasadon turvaamiseksi viinaryypyn saattoi ottaa sellainenkin, joka ei muuten juonut.

Auringonkukkia, kurpitsat, Opinpuu
Kekrijuhlan koristeluun sopivat juureksien ja hedelmien lisäksi värikkäät lehdet ja kukat.

Kekrinä iloiteltiin ja vaalittiin perinteitä

Kekriin kuului kaikenlainen ilonpito. Nuoret leikittelivät pukeutumalla kekripukiksi ja kekrittäriksi. Kekripukki ja kekrittäret kiersivät talosta taloon. Yleensä heitä kestittiinkin runsailla antimilla tai ainakin ryypyllä. Jos ei talo tarjonnut vieraille mitään, saatettiin isäntäväkeä uhata uunin rikkomisella.

Sadonkorjuujuhlan aikana ero tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä oli ohut ja kummituksia oli liikkeellä. Esi-isät tulivat tarkastamaan viljelysmaita ja suojelivat viljelyksiä, mikäli heidät pidettiin tyytyväisinä. Vainajia tuli kestitä ja kohdella vieraanvaraisesti.

Kekrinä liikkuvien henkien joukossa saattoi olla myös ns. levottomia vainajia, joiden loitolla pitämiseksi poltettiin tulia.  Pyhäinpäivänä vainajien muistaminen kynttilöin pohjaa tähän perinteeseen. Kekriin yhdistyy monenlaisia muitakin perinteitä, mm. irlantilaisten siirtolaisten mukana Amerikkaan kulkeutuneella halloweenilla ja kekrillä on yhteiset juuret.

Kekriin sopii myös kasvisruokapainotteinen tarjoilu

Erilaisia kekrijuhlia ja -tapahtumia järjestetään syksyisin monimuotoisesti ympäri Suomea ja kekrin ympärille on syntynyt myös monia omia paikallisia perinteitä, festivaaleja ja markkinoita. Useissa tapahtumissa kyläläiset ja kaupunkilaiset kokoontuvat kekrinä yhteen nauttimaan syyssadon antimista ja osallistumaan erilaisiin järjestettyihin ohjelmanumeroihin. Monet julkiset kekrijuhlat huipentuvat oljesta tai muusta luonnonmateriaalista tehdyn kekripukin polttamiseen, jonka voi katsoa olevan uusi muoto vanhasta tulien polttamisen perinteestä.

Kekriä voi juhlistaa erityisesti nauttimalla hyvästä ruoasta, mutta myös koristelemalla ympäristöä esimerkiksi kovertamalla perinteisiä naurislyhtyjä tai halloweenista omaksuttuja kurpitsalyhtyjä. Koristeluun sopivat juureksien ja hedelmien lisäksi värikkäät lehdet, havut ja kävyt sekä viljat ja oljet. Ohjelmaan sopii arjesta irrottautuminen ja vaikkapa naamioituminen.

Yhteiset visailut ja kisailut, laulaminen, musiikkiesitykset, arvoitukset ja tarinoiden kertominen sopivat kekrijuhlan viettoon. Nykykekrin viettoon käy hyvin myös tanssiminen. Juhlapuheet ja tietoiskut kekristä ovat hauskoja kekrijuhlan ohjelmanumeroita.

Juhlan tärkein osa on perinteisesti hyvän ruuan valmistaminen. Helppo ja yksinkertainen tapa juhlia kekriä on laittaa pöytä koreaksi, sytyttää muutama kynttilä (kekritulet) ja viettää aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Perinteisen tuhdin kekriruoan sijaan sopii myös kevyempi ja kasvispainotteisempi ruokatarjoilu.

Vinkki kekrijuhlaan: Ekologiset, käsintehdyt mehiläisvahakynttilät loistavat upeasti ja luovat tunnelmaa niin juhlaan kuin arkeenkin.

Kekrimenu

Oheinen kekrimenu nojaa perinteiseen lampaasta valmistettuun pääruokaan, jonka lisäkkeinä ovat kauden kasvikset, juurekset ja kirsikkainen pataleipä.  Alkupalana ja ruokahalunherättäjänä toimii kylmä karviaismarja-porkkanajuoma. Aterian päättää perinteinen uuniomena vaniljakastikkeen ja marjojen kera. Myöhempää illanviettoa varten voi tarjolle varata esimerkiksi kotimaisia juustoja, leipää ja viiniä.

Karviaismarja-porkkanajuoma, Opinpuu
Karviaismarja-porkkanajuoma ruokailun alkuun on piristävä ruokahalun herättäjä.

Karviaismarja-porkkanajuoma (4:lle)

Ainekset:

  • 2 dl karviaismarjoja
  • 2 dl porkkanamehua
  • 4 dl luonnonjogurttia
  • 1 rkl hunajaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Kaada pikkulaseihin ja koristele esim. kirsikoilla, vihreillä lehdillä yms. Tarjoa kylmennettynä.

Lammaspataa, vihanneksia ja juureksia, Opinpuu
Syksyisessä lammaspadassa on herkullinen liemi, joka maistuu esimerkiksi kirsikkaisen pataleivän kanssa.

Syksyinen lammaspata (4:lle)

Ainekset:

  • 900 g karitsan paistia
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 sipulia,
  • 4 porkkanaa,
  • ½ lanttua
  • 1 palsternakka
  • 1 tlk paseerattua tomaattia
  • 2 rkl siirappia
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2-4 valkosipulin kynttä
  • 2 rosmariinin oksaa
  • 5 dl liha- tai kasvislientä
  • (1 dl punaviiniä)

Paloittele liha ja ruskista lihapalat voin ja öljyn sekoituksessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä lihapalat pataan. Lisää pataan paloitellut porkkanat, kuutioitu lanttu, lohkoiksi leikattu sipuli ja palsternakka. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti, soijakastike ja siirappi. Lisää valkosipulin kynnet ja rosmariinin oksat. Kaada päälle lientä (ja punaviiniä) siten, että ainekset peittyvät. Anna padan hautua uunissa (175 astetta) 2 tuntia. Tarkista maku.

Tarjoile keitinperunoiden, herneiden ja tomaattiviipaleiden kera. Padassa on maukas liemi, joka maistuu herkulliselta esim. kirsikkaisen pataleivän kanssa.

Uuniomena, vaniljakastike ja marjoja, Opinpuu
Uuniomena vaniljakastikkeen ja marjojen kera on perinteinen suussa sulava jälkiruoka.

Uuniomena, vaniljakastiketta ja marjoja (4:lle)

Ainekset:

  • 4 kotimaista omenaa
  • öljyä, vettä
  • 2 rkl hunajaa
  • 3-4 dl itse tehtyä tai valmista vaniljakastiketta
  • 4 dl tuoreita tai pakastettuja kauden marjoja (vadelmia, mustaherukoita, lakkoja…)

Voitele paistovuoka öljyllä. Poista omenoista siemenkodat ja laita ne kokonaisina vuokaan. Valuta hunajaa omenoiden päälle. Lorauta vuokaan pieni määrä vettä ja laita vuoka uuniin keskitasolle 225 asteeseen. Paista noin 15-20 minuuttia. Omenoiden tulee pehmentyä, mutta ei hajota.

Ota vuoka uunista ja nosta omenat omille annoslautasilleen. Kaada omenoiden ympärille vaniljakastiketta, koristele marjoilla ja lisää hieman vaniljakastiketta omenoiden päälle.

Vinkki kekrin ruokapöytään: Retroruokaa – makumuistoja menneiltä vuosikymmeniltä.

Viinitarhurin juusto, viinirypäleitä ja ikääntynyt punaviini
Viinitarhurin juustoa, kotipuutarhassa kasvatettuja viinirypäleitä ja ikääntynyttä punaviiniä.

Vinkki moderniin kekrijuhlaan: Viinimaistajaiset – hauska ohjelmanumero illanistujaisiin

Kekristä kansanjuhla -hanke

Talonpoikaiskulttuurisäätiön Kekristä kansanjuhla -hanke on lisännyt kekritietoa sekä edistänyt kekrin juhlintaa ympäri maan. Tavoitteena on uusintaa ja vakiinnuttaa kekrin vietto suomalaisena sadonkorjuun, ruuan, valon ja hauskanpidon juhlana niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Uudistuneessa kekrin vietossa ovat edelleen samat ydinteemat: lähiruoka, yhteisöllisyys ja mystiikka.

Lähde:

Talonpoikaiskulttuurisäätiö / Kekri


Venetsialaiset – tunnelmallinen kesän päätösjuhla

Elokuinen lämmin iltahämärä. Terassia koristavat kukat, kynttilät ja lyhdyt. Pihalla ja rannan tuntumassa loistavat ulkotulet. On meneillään kesän päätösjuhla. Tällä tunnelmallisella tulen, veden ja valon juhlalla on toinenkin nimi, venetsialaiset. Venetsialaisia juhlitaan elokuussa, virallisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Venetsialaiset, hyvää ruokaa ja juomaa, menu, Opinpuu

Venetsialainen ilta on nimensä mukaisesti peräisin Italian Venetsiasta. Ilta muistuttaa tunnelmaltaan pimeydessä hehkuvia Venetsian kanaaleja. Kanaalit ja niiden varsilla sijaitsevat rakennukset ovat iltaisin kauniisti valaistuja ja pienveneet kulkevat tunnelmallisessa valomeressä.

Tiesitkö muuten, että venetsialaista iltaa on vietetty Suomessakin jo 1800 –1900-luvun vaihteessa, erityisesti rannikkokaupungeissa. Perinne on elänyt vahvimpana Pohjanmaalla, josta juhla on sittemmin levinnyt muualle Suomeen pääasiassa veneily- ja mökkeilykauden ja muutoinkin kesän päätösjuhlana.

Herkullinen juhlamenu pikkunaposteltavista

Hyvä ruoka ja juoma on ollut keskeinen osa venetsialaisia jo niiden alkujuurilta asti. Seuraava ehdotus kesän päätösjuhlan menuksi koostuu pääosin pienistä italialaistyyppisistä sormisyötävistä. Iltaa voi juhlistaa esimerkiksi italialaisella proceccolla tai kotimaisella marjakuohuviinillä.

Venetsialalisten menu, Oliivifocaccia ja tomaatti-mozzarellavarras, Opinpuu
Focaccia ja Caprese

Oliivifocaccia

Italialainen klassikkoleipä focaccia saa makua oliiviöljystä, sormisuolasta, oliiveista ja fenkolinsiemenistä.

Ainekset (6 annosta):

Taikina:

  • 1/4 osa pkt (50g) tuorehiivaa
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl sokeria (taikinaan)
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • ripaus sormisuolaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 prk (300 g) kivettömiä oliiveja
  • 2 rkl sokeria (taikinan pinnalle)
  • 2rkl kokonaisia fenkolinsiemeniä
  • 1 rkl oliiviöljyä

Valmistus:

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, öljy ja suola. Lisää jauhot erissä koko ajan sekoittaen, vaivaa taikinaa työtasolla 10 minuuttia. Nosta kulhoon ja kohota peitettynä tunnin verran.

2. Jaa taikina kahteen palaan, kauli tai painele öljytyin käsin toinen taikinapala leivinpaperin päälle ohueksi kiekoksi.

3. Levitä päälle puolet oliiveista, sokerista ja fenkolista. Käsittele jäljelle jäänyt taikinapala samoin ja nosta kanneksi. Nipistä taikinareunat yhteen.

4. Painele pinnalle loput oliiveista ja lisää sokeri sekä fenkoli. Valuta lopuksi päälle öljy ennen tarjoamista.

Valmistusaika noin 60 min.


Tomaatti-mozzarellavartaat eli Caprese-salaatti

Caprese-salaatti on italialainen ruokalaji, joka on valmistettu tuoreista Mozzarella-juustopalloista, tomaateista ja makeasta basilikasta sekä maustettu yksinkertaisesti suolalla, oliiviöljyllä, ja balsamiviinietikalla.

Ainekset:

  • 2 pss Mozzarella juustopalloja
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • (balsamiviinietikkaa)
  • varrastikut

Valmistus:

1.Laita kirsikkatomaatit ja pienet Mozzarella-juustopallot vartaaksi tikkuihin ja tiputa päälle oliiviöljyä.

2. Laita tarjolle tuoreen basilikan, suolan ja balsamicon kera.


Venetsialaisten menu, Italialainen maistelulautanen, parmankinkkua, salamia, ricottaa

Italialainen maistelulautanen

Maistelulautaselle on koottu lihaisampi vaihtoehto, ilmakuivattua parmankinkkua ja salamia, höysteenä italialaista tuorejuustoa, ricottaa. Vuonankaali tuo lautaselle lempeän pähkinäisen maun ja se on myös kaunis koriste.

Ainekset:

  • Ilmakuivattua parmankinkkua
  • italialaista salamimakkaraa
  • Ricotta tuorejuustoa
  • persikkaa
  • vuonankaalia
  • manteleita
  • pippuria

Valmistus:

1.Asettele salamimakkarasiivut tarjoiluastiaan pohjalle
2. Asettele parmankinkkua ja ricotta-juustoa makkarasiivujen päälle.
3. Koristele persikalla, manteleilla ja vuonankaalilla.
4. Ripottele päälle pippuria.


Venetsialaisten menu, Rapupopperit ja ruskeavoimajoneesi, Opinpuu

Rapupopperit

Rapupopperit tuovat menuun pienen pikantin tuulahduksen itäisiltä mailta. Poppereiden eksoottinen makuvivahde syntyy kookoshiutaleista. Poppereita dipataan ruskeavoimajoneesiin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on herkullista ja vie kielen mennessään.

Ainekset:

  • 1 pussi leivitettyjä katkaravunpyrstöjä (valmispakaste)
  • 1 kananmuna
  • 2 dl kookoshiutaleita

Ruskeavoimajoneesi

  • 75 g voita
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 keltuainen
  • suolaa

Valmistus:

1. Esilämmitä uuni 220C asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla valmiiksi.

2. Sekoita kananmunan rakenne rikki lautasella ja kasta jäiset ravunpyrstöt kananmunassa. Levitä toiselle lautaselle kookoshiutaleet ja paneroi leivitetyt ravunpyrstöt hiutaleissa. Siirrä uunipellille ja paista uunissa rapeaksi noin 20 minuuttia.

3. Kiehauta voi ja pilkottu valkosipuli kattilassa. Siivilöi puhtaan kankaan ja siivilän läpi valkosipuli ja karamellisoitunut hera pois. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa voi ohuena nauhana kaataen, kokoajan voimakkaasti sekoittaen keltuaisten joukkoon. Majoneesi ei emulgoidu eli sakene jos kaadat kaiken voin kerralla keltuaisen joukkoon. Mausta majoneesi suolalla.

4. Nauti rapeat ja herkulliset kookos-rapupopperit ruskeavoimajoneesin kera

Valmistusaika: 35 min (ohje: Rosa Viini&ruoka)


Illanvietto, illanistujaiset, Opinpuu
Photo by Askar Abayev on Pexels.com

Ohjelmalliset iltamat

Kesän päätösjuhlaa voi juhlistaa monin eri tavoin. Suosittuja ovat mm. grillijuhlat ja piknikit. Illanviettoon voidaan järjestää ohjelmaa, kutsua esiintyjiä tai järjestää ohjelmaa itse esimerkiksi erilaisten pelien ja leikkien muodossa. Aikuisten juhlassa voidaan järjestää vaikkapa viininmaistajaiset. Opas viininmaistajaisten järjestämiseen löytyy Opinpuu kaupasta.

Juhlaa on yhtä mukavaa viettää niin sukulaisten tai ystävien seurassa kuin ihan vain itsekseenkin, nauttien kynttilöiden ja lyhtyjen luomasta levollisesta tunnelmasta hämärässä kesäillassa.

mehiläisvahakynttilän kaunis liekki, Opinpuu
Käsintehdyt luonnonmukaiset mehiläisvahakynttilät loistavat kirkkaasti. Mehiläisvahakynttilät ovat 100 % luonnontuote. Kynttilät palavat puhtaasti kauniilla liekillä valuttamatta, eivätkä levitä haitallisia hiukkasia.

Tunnelmallista kesän päätösjuhlaa!